Okategoriserade — 3 syyskuu, 2020 at 08:13

Teatteriharrastuksen rahoitus

by

Teatteri on miellyttävä ja hauska harrastus, joka ei onneksi useinkaan ole myöskään kalleimmasta päästä. Tästä huolimatta jokaisen harrastuksen kohdalla joutuu toisinaan myös miettimään rahoitusta ja budjettia. Tämän artikkelin muutamien vinkkien avulla voit budjetoida teatteriharrastustasi niin, että se ei häiritse merkittävästi omaa taloutta.

Harrastuksesta ammatti

Moni nykyään suosittu näyttelijä on päätynyt alalle harrastajateatterista ja siitä saa myös kokemusta kaikenlaisiin työtehtäviin. Jos siis näyttelijän ammattiin kokee vahvaa kutsumusta, voi pohtia esimerkiksi sitä, olisiko hyvä hakeutua alan opintojen pariin ja tienata jopa elantonsa näyttelemällä.

Teatterialalla toimii lisäksi monia muita ammattilaisia, kuten lavastajia, käsikirjoittajia, ohjaajia, puvustajia, meikkaajia ja teknikkoja. Jos siis omaa jonkin erikoislahjan, ja haluaa työskennellä teatterissa, kannattaa tämän hyödyntämistä harkita. Monet teatterit voivat ottaa myös talkootyöläisiä joukkoonsa ja sitä kautta on mahdollista esimerkiksi pienentää tai kompensoida harrastusmaksuja.

Vanhat tavarat kiertoon

Vanhojen tavaroiden myynti eteenpäin on lähes aina hyvä idea, sillä se auttaa kartuttamaan lisätienestejä ja siistimään laatikoita ja komeroita. Mahdollisesti kotona on elektroniikkaa, joka ei ole enää käytössä. Applen tuotteet ovat kysyttyjä, joten jos sinulla on vanha puhelin, jota et enää käytä, myy iphone mresellin sivustolla ja tienaa rahaa. Koska teattereiden maksut ovat usein melko kohtuullisia, voi uudesta mallista saada riittävästi kattamaan koko kauden harrastusmaksut.

Tulot ja menot syyniin

Yksi vanhimmista kikoista on myös budjetointi, jota jokaisen kannattaa jossain määrin harrastaa. Kuukausittaiset menot kirjaamalla saa mahdolliset turhuudet karsittua. Voiko esimerkiksi auton tai julkisen liikenteen vaihtaa pyöräilyyn, tai olisiko nettiliittymä mahdollista saada halvemmalla? Näitä asioita harkitsemalla ja muuttamalla voi parhaimmillaan säästää satoja euroja vuodessa ja tätä kautta rahoittaa rakkaan harrastuksen, jonka lisäksi rahaa voi mahdollisesti jäädä muuhunkin.