Okategoriserade — 4 heinäkuu, 2019 at 19:21

Teatteriharrastus kasvattaa lapsen vastuuntuntoa

by

“Kylläpä on jännittävää. Perhosia on vatsassa, mutta niin paljon on harjoiteltu kotonakin vuorosanoja, että kyllä tämä onnistuu hyvin”, toteavat monet isät ja äidit odottaessaan oman lapsensa esiintymistä teatterin lavalla. Monessa kodissa käy kova vipinä ennen lasten esitysten ensi-iltaa. Vuorosanoja harjoitellaan kuin viimeistä päivää ja kohtauksia käydään yhdessä läpi. Teatterilavaharjoituksissa ohjaaja paimentaa nuoria ja lapsia omiin rooleihinsa ja auttaa löytämään omat paikkansa lavalla. Lasten teatteriharrastus on toisaalta tavoitteellista ja vakavaa, mutta samalla hyvin antoisa koko perheen harrastus. Onnistumisen tunteet nostavat lasten itsetuntoa ja tuovat kyyneleet ylpeiden vanhempien silmiin heidän katsellessaan jälkikasvunsa kehitystä ja iloa.

Lastenteatterin ohjaajalle kyseessä on kova työsarka. Monissa näytelmissä tulee pitää huoli useamman kymmenen näyttelijän ruodussa pitämisestä ja ohjaamisesta. Nuorimpien ollessa seitsemänvuotiaita ekaluokkalaisia ja siitä ylöspäin, vanhimmat näyttelijät voivat sen sijaan olla jo parikymppisiä. Kukin heistä tarvitsee erilaista tukea ja ohjausta. Työ pitää sisällään paljon koordinointia, tiedottamista, suunnittelua ja jopa lasten kyytien hoitamista kodin ja harjoituspaikan välillä. Työ on kuitenkin hyvin antoisaa, ja on hienoa nähdä miten vanhemmat lapset oppivat tulemaan pienempien kanssa toimeen ja leikkivät heidän kanssaan odottaessaan harjoituksia. Usein myös lasten vanhemmat innostuvat osallistumaan enemmän, ja ottavat vastuuta asioista huolehtimisesta. Tämä jättää ohjaajalle enemmän aikaa itse näytelmän ohjaamiseen.

Lapsille teatteriharrastus on oiva paikka saada uusia kavereita. Pidempään harrastaneet ovat järjestäen kertoneet saaneensa hyviä pitkäaikaisia ystäviä nimenomaan teatteriharrastuksen parista. On helppoa löytää samanhenkisiä toisia nuoria teatterin parista. Monet lapset ja myös vanhemmat alkavat pitää yhteyttä myös teatteriharrastuksen ulkopuolella. Yhteisöllisyys kasvaa tärkeäksi tekijäksi. Nuorille ja lapsille on tärkeää olla teatterin kautta tekemisissä myös erilaisten aikuisten kanssa.

Teatterissa näyttelemistä ja teatterissa käyntiä

Lasten ja nuorten teatteriesityksiä käy pääsääntöisesti katsomassa heidän lähipiirinsä. Pääasiassa ystävät ja sukulaiset täyttävät salit, kun näytelmää esitetään avoimesti kaikille. Monet teatterit tarjoavat esitystään myös kouluille ja päiväkodeille sekä vanhainkodeille. Osittain tällainen toiminta toimii paikkakunnan taidekasvattajana, sillä teatteritaidetta eivät näiden laitosten asiakkaat kenties voisi muutoin kokea. Lapset ja nuoret saavat myös aivan toisenlaista motivaatiota harjoitella kun tietävät pääsevänsä esiintymään muillekin kuin tutuille ja sukulaisille.

Lasten vieminen ammattilaisteatteriin on myös kasvava trendi. Jos lapsi itse saisi valita, hän luultavasti valitsisi elokuvat perinteisen teatteriesityksen sijaan. Vanhemmilla on tärkeä rooli viedä lapsi kokemaan lavalla esiintyvien ammattinäyttelijöiden teatteriesitystä. Lapsille on omia lastenteatteriesityksiä, mutta ei ole mitenkään kiellettyä viedä lasta katsomaan perinteisempää teatteriesitystä. Lapset voivat hyvin osallistua aikuisemmalle väestölle suunnatusta näytelmästä nauttimiseen. Vanhempien tulee toki tällöin huolehtia lasten käyttäytymisestä ja kertoa ja opastaa miten teatterissa käyttäydytään. Jos tietää jo etukäteen, että lapsi on täysin holtiton eikä osaa käyttäytyä, ei häntä pidä ammattiteatteriin viedä. Ammattinäyttelijätkin tarvitsevat oman työrauhansa eikä se onnistu jos yleisön joukossa riehuu tottelematon lapsi.

Varmista teatterikäynnin onnistuminen

Lapsen vieminen teatteriesitykseen voi olla lapselle aivan uusi upea elämys, johon valmistaudutaan hartaasti. Hienoon teatteriesitykseen tulee luonnollisesti pukeutua asiaan kuuluvalla tavalla. Pukeutumista voi suunnitella jo ennakkoon, ja tilata luotettavasta ja laajan valikoiman omaavasta kidsbrandstore.fi -verkkokaupasta lapselle tyylikkäät vaatteet teatteri-iltaa varten. Tämä korostaa tulevan illan juhlallisuutta, ja lapsi ymmärtää edessä olevan teatteri-illan olevan jotain aivan erityistä.

Esityksen jälkeen lapsen kanssa kannattaa keskustella näytelmästä ja sen herättämistä ajatuksista. Usein aikuinen huomaa lapsessa heräävän valtavan innostuksen, ja tämä haluaa teatteriin pian uudestaan.