Teatteritaiteen — 7 maaliskuu, 2017 at 15:11

Mukavilla kengillä on hyvä näytellä

by

Teatteriharrastus on parhaimmillaan yllättävän fyysistä toimintaa, jossa hyvä kunto ja terve keho ovat ensiarvoisen tärkeässä roolissa. Selkä- tai polvikivut, rakot tai kivulias askellus haittaavat merkittävästi harrastajanäyttelijänkin suoriutumista – ammattilaisesta puhumattakaan. Koko kehon hyvinvointi lähtee jaloista, joten kunnollisten kenkien käyttö on suurin palvelus, jonka aktiivinen henkilö voi itselleen tehdä.

Kengät ovat kaikkein tärkein ulkoinen tekijä, jolla jalkojen hyvinvointiin on mahdollista vaikuttaa. Ne vaimentavat jalkapöytään kohdistuvia iskuja sekä tukevat jalkaterien asentoa. Oikeanlaiset jalkineet edistävät omalta osaltaan jalkojen normaaleja toimintoja sekä terveellistä kävelyä.

Mukava kenkä istuu jalkaan hyvin ja on oikean kokoinen. Jalkineita olisi hyvä sovittaa aamun sijaan iltapäivän tai illan puolella, sillä jalkaterät pitenevät, levenevät ja laajenevat hieman päivän mittaan. Oikean kokoisen kengän kärkeen jää pisimmän varpaan kärjestä mitattuna vähintään yhden senttimetrin verran käyntivaraa.

Kenkiä ei voi kokeilla pelkästään istuen, sillä jalkaterä pitenee kävellessä ja seistessä. Sovittaessa tulisi ottaa riittävästi askelia niin, että päkiä pääsee taipumaan kunnolla. Tällä tavalla tuntee, jos varpaat ovat vaarassa jäädä liian ahtaalle. Jalkineen muotoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä sen tulisi olla päkiän ja varpaiden kohdalta tarpeeksi leveä, jotta jalkojen kaaret mahtuvat laskeutumaan askeltaessa. Kärkeen tarvitaan myös riittävästi korkeutta varpaille.

Hyvän kengän pohja on mieluiten joustavaa ja luistamatonta kumimateriaalia. Tällöin se toimii iskunvaimentajana myös kovemmilla alustoilla ja vähentää niveliin kohdistuvaa kuormitusta. Pohjan tulisi olla taittuva varpaiden tyvinivelten kohdalta, mutta ei muualta kohdin jalkaa. Jalkine pysyy hyvin ja mukavasti jalassa, kun kantakuppi on tukeva ja kantapään muotoon sopiva. Liian pehmeä kantakuppi painuu yhteen sitä painettaessa. Lestin olisi hyvä olla suora, sillä liian käyrälestinen kenkä muuttaa jalan kuormituksen epäluonnolliseksi. Ecco on tunnettu jalan hyvinvointia tukevasta sekä laadukkaasta muotoilustaan. Moni mukavuuden etusijalle asettava suosiikin tämän merkin jalkineita.

Korkeat korot ovat harvoin mukavat, ja niitä ei kannata käyttää päivittäin ainakaan pitkiä aikoja. Liian runsas käyttö saattaa muokata alaraajojen linjauksia vääriin suuntiin, joten koko seisoma-asento sekä jalkojen lihastasapaino voivat kärsiä. Jalkaterän etuosan sekä varpaiden virheasennot ovat myös tavallisia seurauksia liiallisesta korkeiden korkojen käytöstä.

Kiinnitys auttaa kenkien säädössä juuri omaan jalkaan mukavimmaksi. Siksi onkin usein hyvä, jos kengistä löytyy joko nauhat, tarrat tai soljet. Parhaana materiaalina kengille pidetään nahkaa, koska se sekä hengittää että sitoo kosteutta ja muotoutuu monta muuta materiaalia paremmin jalkaan.

Mukavilla kengillä kävellessä jalka ei rasitu ja liikkuminen on vaivatonta. Ne edistävät jalkojen ja koko kehon hyvinvointia lupaillen hyvää jatkoa jaksamiselle harrastuksissa – erityisesti teatteripuuhissa!